Huoli pölyttäjien tilasta on ollut paljon esillä sekä mediassa että päättäjien puheissa. Tässä liikkeelle panevana voimana oli etenkin Kansainvälisen Luontopaneelin vuonna 2016 julkaisema globaali tutkimusraportti. Keskeinen poliittinen seuraus siitä oli EU:n pölyttäjäaloite, joka velvoittaa jäsenmaita vahvistamaan pölyttäjien suojelua ja seurantaa.

Suomessa EU:n pölyttäjäaloitteen tavoitteita edistetään tänä keväänä valmistuneen kansallisen pölyttäjästrategian ja sen toimeenpanoa tukevan PÖLYKOORDI-hankkeen kautta. Kesäkuussa avattu Polyttajat.fi -verkkosivusto tarjoaa yhteenvedon pölyttäjien tilasta sekä eri kohderyhmille suunnattuja keinoja pölyttäjien auttamiseksi.

Pölyttäjien arvo on yleensä helpoin mieltää maatalouden kautta. Valtaosa maailman viljelykasveista joko vaatii tai hyötyy hyönteispölytyksestä, joten pölyttäjillä on valtava merkitys myös taloudellisesti. PÖLYHYÖTY-hankkeen tuoreen arvion mukaan hyönteispölytys on tuottanut Suomen maataloudelle 2000-luvulla vuosittain noin 40–60 M€ lisäarvoa.

Ilmeisen hyödyn vuoksi maataloudessa pölyttäjien tarpeita onkin pyritty huomioimaan jo pitkään. Viljelijöille on tarjolla tukea moniin pölyttäjiä hyödyttäviin ympäristötoimenpiteisiin, kuten niitty- ja maisemapeltoihin, luonnonhoitopeltonurmiin sekä perinnebiotooppien hoitoon. Uusi EU:n biodiversiteettistrategia kirittää näiden toimien laajentamista entisestään.

Suomi on tunnetusti metsien maa. Metsien yhteydessä pölyttäjät ovat jääneet lähes huomiotta, sillä niillä on taloudellista merkitystä vain metsämarjojen kautta. Tämän seurauksena metsien pölyttäjistä tiedetään ylipäätään varsin vähän. Tätä puutetta on paikattu pian päättyvässä PÖLYMETSÄ-hankkeessa, joka on koostanut yhteen metsien pölyttäjiä koskevaa tietämystä sekä tuottanut suosituksia pölyttäjien huomioimiseksi käytännön metsätaloudessa.

Yksi selvä, mutta monitulkintainen havainto tutkimuskirjallisuudesta oli, että talousmetsissä pölyttäjien määrät ja diversiteetti ovat suurimpia avohakkuilla. Tästä ei kuitenkaan pidä vetää yksioikoista johtopäätöstä, että avohakkuut olisivat suuria hyönteishotelleja. Avohakkuu ei ole ekoteko, vaikka se kelpaakin monelle pölyttäjälle vastaavien luonnonympäristöjen (paahderinteet, kuloalueet) kadottua. Avohakkuisiin perustuva metsätalous on tärkein syy kaikkien metsälajiemme – myös pölyttäjien – laaja-alaisen uhanalaistumisen taustalla.

Metsien pölyttäjistä saadaan uutta tietoa myös Luonnontieteellisen keskusmuseon TEKOPÖLY-hankkeesta, joka selvittää tekopökkelöiden merkitystä puunkoloissa pesiville pölyttäjille. Tutkimuksessa käytetään apuvälineenä keinopesiä, joten samalla saadaan tietoa myös niiden soveltuvuudesta pölyttäjille. Tälle onkin tarvetta, sillä maassamme ei ole aiemmin tehty keinopesiä koskevaa tutkimusta.

Pölyttäjien suojelu on edennyt myös rakennetuissa ympäristöissä. Esimerkkiä on näyttänyt Helsingin kaupunki, joka on panostanut paljon esimerkiksi pölyttäjien seurantaan ja keinopesiin. Myös monilla muilla suurilla ja pienemmilläkin kunnilla on käynnissä pölyttäjiin liittyvää toimintaa. Yleisimmin tämä on tarkoittanut ’pölyttäjäpeltojen’ eli erilaisilla maisemakasveilla kylvettyjen kukkakasvustojen perustamista. Näiden merkitys pölyttäjille vaihtelee kuitenkin suuresti, riippuen siemenseoksesta sekä sijoituspaikasta. Monesti seokseen valitaan lähinnä kauniiksi koettuja maisemakasveja, joiden merkitys mesikasveina on vähäinen. Kohteet myös sijoitetaan usein avoimille tienvarsille, jotka ovat pölyttäjien kannalta heikompia elinympäristöjä. Pölyttäjät hyötyisivät enemmän monivuotisista tekoniityistä, jotka perustetaan luonnonkasveja käyttäen tähän sopiville kasvupaikoille. Tämä on kuitenkin ikävä kyllä selvästi kalliimpaa, ja luonnonkasvien itävyydessä on usein ongelmia.

Kuntien, metsätalouden ja yritysmaailman yhtymäkohdassa on juuri käynnistymässä MetsäGroupin rahoittama pölyttäjien metsäisten elinympäristöjen kunnostusprojekti Salossa. Tämä hanke on lupaava ensiaskel yritysten, kuntien ja asiantuntijoiden yhteistyöstä pölyttäjien hyväksi. Toinen vastaava esimerkki oli Rudus oy:n ja Suomen ympäristökeskuksen aiemmin toteuttama Ekosysteemihotelli-hanke. Toivottavasti jatkoa seuraa, sillä erilaisilla metsä-, puutarha-, maatalous- ja rakennusalan yrityksillä olisi paljon annettavaa pölyttäjien suojeluun.

Myös pölyttäjien seurantaa on viime vuosina vahvistettu tuntuvasti. Jo pitkään toimineiden yöperhos– ja päiväperhosseurantojen resurssit ovat viime vuosina olleet parempia kuin koskaan. Tämän ohella maa- ja metsätalousministeriön rahoituksella on pilotoitu kansalaishavainnointiin perustuvaa kimalaisseurantaa, joka on herättänyt suurta kiinnostusta. Marraskuussa nämä seurannat esittelevät tuloksiaan Luontokeskus Haltiassa järjestettävässä yhteisseminaarissa. Lisäksi tänä kesänä käynnistettiin pölyttäjästrategiaan sisältyvä, edellä mainittuja kansalaisseurantoja täydentävä kansallinen pölyttäjäseuranta, joka tuottaa uutta tietoa etenkin puutteellisesti tunnetuista lajiryhmistä.

Pölyttäjien asia on siis monin tavoin vahvassa nosteessa. Pölyttäjiä uhkaavien painetekijöiden korjaamiseen vaaditaan kuitenkin laajaa ja pitkäjänteistä toimintaa. Uhkana onkin lähinnä se, että ajan kuluessa sekä päättäjien että kansalaisten huomio kääntyy uusiin haasteisiin. Tämän vuoksi tarvitaan sekä meitä tutkijoita, mediaa että muita mielipidevaikuttajia pitämään pölyttäjät mukana agendalla.

Janne Heliölä työskentelee SYKEssä pölyttäjien seurantaan ja suojeluun liittyvissä tehtävissä. Vapaa-ajalla hänet tapaa usein perhoshaavi tai viikate kädessä.